RSS-linkki
Kokousasiat:https://luksiad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luksiad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hallitus
Esityslista 21.05.2026/Asianro 47
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kuntayhtymän johtajan sijaistaminen
Hallitus 21.05.2026
8/01.01.03.01/2026
Valmistelija: kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen.
Hallintosäännön § 13 mukaan kuntayhtymän johtaja johtaa ja kehittää kuntayhtymän toimintaa kuntayhtymän hallituksen alaisuudessa.
Kuntayhtymän hallituksella on oikeus myöntää kuntayhtymän johtajalle harkinnanvaraista virkavapautta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Tätä pitemmästä virkavapaudesta päättää yhtymäkokous.
Kuntayhtymän johtajan ollessa esteellinen, estynyt tai viran ollessa avoimena hoitaa kuntayhtymän johtajan tehtävää hänen sijaisensa, jonka päättää hallitus. Kuntayhtymän hallitus voi kuitenkin, milloin virka on avoinna tai poissaolo kestää kolme kuukautta pitemmän ajan, ottaa virkaan väliaikaisen hoitajan.
Hallintosäännön § 51 kohta 6. Kuntayhtymän johtaja nimeää itselleen sijaisen lyhytaikaisen, enintään yhden kuukauden mittaisen, loman tai koulutuksen ajalle.
Mahdollisten äkillisten poissaolojen ja tilanteiden takia on syytä nimetä kuntayhtymän johtajan sijaiset, jotta varmistetaan organisaation toimintakyky ja päätösvaltuudet myös ennalta-arvaamattomissa tilanteissa, joissa kuntayhtymän johtaja ei ole tehnyt hallintosäännön § 51 mukaista päätöstä.
Esitys
Kyj Hallitus päättää, että kuntayhtymän johtajan sijaisena toimii ensisijaisesti henkilöstö- ja hallintojohtaja. Henkilöstö- ja hallintojohtajan ollessa estynyt, kuntayhtymän johtajan sijaisena toimii talousjohtaja ja tämän ollessa estynyt kuntayhtymän johtajan sijaisena toimii rehtori.
Päätös
Täytäntöönpano Asianosaiset, johtoryhmä, esihenkilöt
| Edellinen asia | Seuraava asia | |