RSS-linkki
Kokousasiat:http://luksiad10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://luksiad10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymäkokous
Pöytäkirja 23.11.2023/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hallintosäännön päivittäminen
Hallitus 26.10.2023 § 66
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Kari Mäntyharju.
12.6.2023 voimaan tullutta hallintosääntöä on päivitetty vararehtorin (15 §) ja koulutuspäällikön (17 §) tehtävien ja päätösvallan osalta. Lisäksi on tarkennettu palvelupäällikön päätösvaltaa opintososiaalisista eduista.Poistetut kohdat on yliviivattu ja korostettu keltaisella. Uudet asiat on merkitty punaisella.
Uutena asiana on lisätty kuudes luku "Toimivalta poikkeusolojen ja normaaliolojen häiriötilanteissa". Lisäys perustuu Kuntalain 90 §:ään. Luvun pykälät 32-34 käsittelevät normaalista toimivallasta poikkeamista ja raportointia, poikkeavan päätösvallan käyttöönottamista määräajaksi yhtymäkokouksen päätöksellä sekä kokouskutsun määräajasta poikkeamista.
15. luvun pykälää 128 ja 133 on päivitetty pöytäkirjan sähköistä tarkastamista koskevan palkkion maksamisen osalta.
Esitys
Kyj Hallitus päättää esittää yhtymäkokoukselle, että yhtymäkokous hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön, joka tulee voimaan 23.11.2023.
Päätös Hallitus päätti esityksen mukaisesti.
Liite Hallintosääntö 23.11.2023
Täytäntöönpano Yhtymäkokouksen esityslistalle 23.11.2023
__________
Yhtymäkokous 23.11.2023 § 23
95/00.01.01.00/2023
Hallitus on käsitellyt hallintosääntöä kokouksessaan 26.10.2023.
Hallintosäännön päivitys liittyi lähinnä rehtorin ja vararehtorin keskinäisiin päätösvaltuuksiin sekä Kuntalain edellyttämään toimivallan määrittelyyn poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa.
Esitys Yhtymäkokous päättää hyväksyä liitteenä olevan hallintosäännön, joka tulee voimaan 23.11.2023
Päätös Yhtymäkokous päätti esityksen mukaisesti.
Liite Hallintosääntö 23.11.2023
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |