RSS-linkki
Kokousasiat:https://luksiad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luksiad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hallitus
Esityslista 30.10.2025/Asianro 78
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Taloustilanne tammi-syyskuu 2025
Hallitus 30.10.2025
146/02.02.02/2024
Valmistelija: talous- ja hallintojohtaja Kari Mäntyharju.
Kuntayhtymä
Tammi-syyskuussa Luksian ulkoiset toimintatuotot olivat tuloslaskelman mukaan 22,82 milj. euroa, mikä ylittää yhdeksän kuukauden talousarvion 547 t€ (2,5 %) ja viime vuoden vastaavan ajankohdan toteuman 56 t€ (0,2 %). Valtionosuusrahoituksen määrä on lähes 700 t€ pienempi kuin vuosi sitten samana ajankohtana. Toimintatuottojen toteumaprosentti koko vuoden talousarviosta oli 76,8 %. Koko tilikauden 2025 toteuma-arvio on, että toimintatuotot toteutuvat hieman talousarviota suurempina lähinnä muihin tuottoihin kirjattujen satunnaisten tulojen vuoksi. Opiskelijavuodet tulevat tämänhetkisen ennusteen perusteella toteutumaan lähes talousarvion 2025 mukaisina (2875).
Ulkoiset toimintakulut olivat 20,57 milj. euroa, mikä alittaa yhdeksän kuukauden talousarvion 310 t€ (-1,5 %) ja alittaa viime vuoden vastaavan ajankohdan toteuman 1,1 milj. eurolla (-5,1 %). Toimintakulujen toteumaprosentti koko vuoden talousarviosta oli 73,9 %. Henkilöstökulut ovat 127 t€ (-0,9 %) arvioitua ja 832 t€ (-5,4 %) edellistä vuotta pienemmät.
Vuosikate oli 2 259 928 euroa, mikä ylitti yhdeksän kuukauden talousarvion 700 889 eurolla (45,0 %) ja viime vuoden vastaavan toteuman 983 550 eurolla (77,1 %). Vuosikatteen toteumaprosentti oli 108,7.
Tulos poistojen jälkeen oli 776 099 euroa, mikä oli yhdeksän kuukauden talousarviota 849 413 euroa ja viime vuotta 1 042 485 euroa parempi.
Viime vuotta ja talousarviota parempaan tulokseen tässä vaiheessa vuotta vaikuttaa se, että tulojen jaksotusta on muutettu nk. konsernin yhteisiin hankkeisiin vuodelle 2025 varatun rahan (800 000 €) vuoksi ja se on jaettu aloille kuukausittain. Lisäksi on saatu lähes 400 t€ jakojäännöstä sähköyhtiön konkurssipesästä. Toimintakuluissa 1.10.2025 lähtien maksettavat yleiskorotukset ja KVTES-palkkaryhmän tasopalkkauserät vaikuttavat vasta loppuvuoden henkilöstökuluihin samoin kuin mahdolliset vuosityöaikaan liittyvät lisätunnit. Poistot ovat viime vuotta hieman pienemmät, koska Toivonkadun ilmanvaihtosaneerausta ei ole vielä kokonaisuudessaan aktivoitu taseeseen.
Arvio koko tilikauden tuloksesta on, että kuntayhtymän tulos toteutuu talousarviota parempana. Koko kuluvan vuoden kuntayhtymän tulosennuste on noin +0,5 M€.
Ohessa on vuoden 2025 kolmannen vuosineljänneksen tulokset tulosalueittain jaoteltuna.
Tulosaluekohtainen tarkastelu syyskuun loppuun mennessä:
Kuntayhtymän tulosalueet
| Tulos 1-9/2025 | TA 1-9/2025
|
Koulutus | 1 154 846 | -384 951 |
Tukipalvelut | 18 769 | 311 637
|
Investoinnit
Luksian investointibudjetti vuodelle 2025 on 4 034 500 euroa, mistä syyskuun loppuun mennessä oli käytetty 2 571 514 euroa (63,7 %). Suurin yksittäinen investointi on Toivonkadun ilmanvaihtourakka, johon on tähän mennessä käytetty 1 963 258 euroa.
Tytäryhtiöt
Luksia koulutus Oy:n tulos oli -94 617 euroa, mikä on 39 778 euroa viime vuoden vastaavaa ajankohtaa heikompi.
Luksia koulutus Oy:n koko vuoden tulos tullee jäämään negatiiviseksi ja tarvitsee näin ollen kuntayhtymän toiminta-avustusta tilinpäätöstä tehtäessä.
Koy Luksia Opiskelija-asuntojen tulos yhdeksän kuukauden tulosraportissa tulee jäämään yli 60 t€ alijäämäiseksi. Koko vuoden tulosennusteeseen vaikuttaa olennaisesti se, saadaanko Majatuvankujan aravasta vapautettu kiinteistö myytyä jo tilikauden 2025 aikana.
Esityslistan liitteenä ovat kuntayhtymän ja kuntayhtymän tulosalueiden sekä Luksia koulutus Oy:n talousarviovertailuineen ajalta 1.1.-30.9.2025.
Esitys
Kyj Hallitus päättää merkitä tiedoksi kuntayhtymän tulosraportin ja tytäryhtiöiden tulostiedot tammi-syyskuulta 2025.
Päätös
Liite Tulosraportti ajalta 1.1.-30.9.2025
| Edellinen asia | Seuraava asia | |