RSS-linkki
Kokousasiat:https://luksiad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://luksiad10.oncloudos.com:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hallitus
Esityslista 30.10.2025/Asianro 86
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Rehtorin virkavalinta
Hallitus 22.05.2025 § 36
Valmistelijat: kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen ja henkilöstöpäällikkö Tuija Rekola.
Kuntayhtymän nykyinen rehtori on eläköitymässä myöhemmin erikseen sovittavana ajankohtana loppukesästä 2026. Vuosilomien takia tosiasiallinen työskentelyn päättymisajankohta tulee olemaan ennen kesää.
Rehtorin tehtävänä on johtaa koulutuksen tulosalueen toimintaa, taloutta ja henkilöstöä kuntayhtymässä asetettujen strategisten linjausten mukaisesti sekä vastata asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta johtamisprosessin mukaisesti. Rehtori osallistuu kuntayhtymän hallituksen ja kuntayhtymän johtoryhmän työskentelyyn sekä johtaa tulosalueensa johtotiimiä. Rehtori toimii vararehtorin ja koulutuspäälliköiden esimiehenä ja vararehtorin sijaisena.
Uuden rehtorin valintaprosessi vie aikaa haastattelukierroksineen ja soveltuvuusarviointeineen useamman kuukauden ajan. Sujuvan tehtävien siirron vuoksi on tärkeää, että eläköityvä rehtori on käytettävissä uuden rehtorin perehdytyksessä tämän aloittaessa tehtävässään. Eläköityvä kuntayhtymän rehtori siirretään myöhemmin erikseen määriteltävään strategian toimeenpanoa tukevaan pedagogiseen johtotehtävää, kun uusi rehtori aloittaa virassaan.
Uuden rehtorin rekrytointiprosessi on aloitettava heti uuden hallituskauden alkaessa syksyllä 2025.
Hallintosäännön 39 §:n mukaan kuntayhtymän hallitus valitsee tulosaluejohtajat. Hallintosäännön 38 §:n mukaan viran tai työsuhteen julistaa haettavaksi valinnasta päättävä toimielin tai viranhaltija.
Rehtorin kelpoisuus ja kielitaitovaatimukset määritellään Asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehdoista (986/1998). Asetuksen
(2 luku, 2 §) mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on:
1) ylempi korkeakoulututkinto;
2) tässä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus;
3) riittävä työkokemus opettajan tehtävissä; sekä
4) opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus.
Rehtorilla tulee olla oppilaitoksen opetuskielessä tai ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisessa järjestämisluvassa määrätyssä opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Jos tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisluvassa on määrätty opetuskielestä, rehtorilla tulee olla myös tässä opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehtojen ulkopuoliset edellytykset rehtorin viran hoitamiselle määritellään tarkemmin valittavan valintatyöryhmän toimesta. Valintatyöryhmä muodostetaan viranhaltijoista ja uuden hallituksen jäsenistä.
Esitys
Kyj Hallitus päättää:
1. julistaa rehtorin viran haettavaksi syksyllä 2025
2. että, valintatyöryhmä koostuu kuntayhtymän johtajasta, henkilöstöpäälliköstä, hallituksen puheenjohtajasta ja hallituksen varapuheenjohtajasta.
Päätös Hallitus päätti esityksen mukaisesti.
Rehtori Markku Loiskekoski poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyn alkamista klo 15.16 ja palasi kokoukseen tämän asian päätöksenteon jälkeen klo 15.20.
Henkilöstöpäällikkö Tuija Rekola poistui kokouksesta tämän asian päätöksenteon jälkeen klo 15.20.
Täytäntöönpano Henkilöstöpäällikkö
__________
Hallitus 30.10.2025
85/01.01.01.01/2025
Valmistelijat: kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen ja henkilöstöpäällikkö Tuija Rekola.
Kuntayhtymän nykyinen rehtori on eläköitymässä myöhemmin erikseen sovittavana ajankohtana loppukesästä 2026. Vuosilomien takia tosiasiallinen työskentelyn päättymisajankohta tulee olemaan ennen kesää.
Rehtorin tehtävänä on johtaa koulutuksen tulosalueen toimintaa, taloutta ja henkilöstöä kuntayhtymässä asetettujen strategisten linjausten mukaisesti sekä vastata asetettujen toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden saavuttamisesta johtamisprosessin mukaisesti. Rehtori osallistuu kuntayhtymän hallituksen ja kuntayhtymän johtoryhmän työskentelyyn sekä johtaa tulosalueensa johtotiimiä. Rehtori toimii vararehtorin ja koulutuspäälliköiden esimiehenä ja vararehtorin sijaisena.
Hallintosäännön 39 §:n mukaan kuntayhtymän hallitus valitsee tulosaluejohtajat. Hallintosäännön 38 §:n mukaan viran tai työsuhteen julistaa haettavaksi valinnasta päättävä toimielin tai viranhaltija.
Hallitus päätti 22.5.2025 julistaa rehtorin viran haettavaksi syksyllä 2025. Hallitus perusti rehtorin valintaa varten valintatyöryhmän, joka vastasi rekrytointiprosessista. Prosessiin kuului hakuilmoituksen laatiminen, haastattelut, soveltuvuusarvioinnit ja rekrytointiin liittyvät muut asiat. Valintatyöryhmään valittiin kuntayhtymän johtaja Timo Hakkarainen, henkilöstöpäällikkö Tuija Rekola sekä hallituksen puheenjohtaja Pekka Räsänen ja hallituksen varapuheenjohtaja Pekka Luoma.
MPS Career Oy valittiin kilpailutuksen perusteella yhteistyökumppaniksi rekrytointiin ja henkilöarviointiin.
Valintatyöryhmä kokoontui yhdessä MPS:n kanssa 26.6.2025 ja määritteli rekrytointiprosessin toteutustavan ja aikataulun.
Rehtorin kelpoisuus ja kielitaitovaatimukset määritellään Asetuksessa opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehdoista (986/1998). Asetuksen
(2 luku, 2 §) mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on:
1) ylempi korkeakoulututkinto;
2) tässä asetuksessa säädetty asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus;
3) riittävä työkokemus opettajan tehtävissä; sekä
4) opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus.
Rehtorilla tulee olla oppilaitoksen opetuskielessä tai ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaisessa järjestämisluvassa määrätyssä opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito. Jos tutkintokoulutukseen valmentavan koulutuksen järjestämisluvassa on määrätty opetuskielestä, rehtorilla tulee olla myös tässä opetuskielessä erinomainen suullinen ja kirjallinen taito.
Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusehtojen ulkopuoliset edellytykset rehtorin viran hoitamiselle määriteltiin tarkemmin valintatyöryhmän toimesta.
Liitteenä oleva hakuilmoitus julkaistiin 25.8.2025 Kuntarekryssä, Duunitorissa, Työmarkkinatorissa, Oikotiessä, Joblyssä, Länsi-Uusimaa lehdessä, LinkedIn:ssä, MPS:n urasivulla, Metan kanavissa, Alma Bussiness medioissa ja Luksian sosiaalisen median kanavissa. Hakuaika päättyi 7.9.2025.
Rehtorin avoimeen tehtävään saapui hakuaikana 25.8.-7.9.2025 yhteensä 33 hakemusta. Hakijoista 31 täytti muodollisen kelpoisuuden.
Rehtorin virkaa hakeneet kelpoiset hakijat:
Anttila Riku oikeustieteen tohtori
Blom Regina filosofian maisteri
Caven Outi filosofian maisteri
Ek Michael Master of Engineering YAMK
Hagelin Mika kasvatustieteen maisteri
Hillman Eero filosofian maisteri
Hirvola Sanna kasvatustieteen maisteri
Karihtala Pauli kasvatustieteen maisteri
Kaunismäki Heli filosofian maisteri
Keronen Petri filosofian maisteri
Korkiamäki Terhi kauppatieteiden maisteri
Kumpulainen Eeva filosofian maisteri
Lash Minna-Maarit musiikin maisteri
Lehtiniemi Soili valtiotieteiden maisteri
Leppänen Tarja filosofian maisteri
Lindeberg Arto kauppatieteiden maisteri
Mattila-Laine Katja diplomi-insinööri
Murtomäki Maria kasvatustieteen maisteri
Niska Päivi yhteiskuntatieteiden maisteri
Poutiainen Olli filosofian tohtori
Pulkkinen Pekka filosofian maisteri
Raudasoja Anu kasvatustieteen tohtori
Ruottunen Risto filosofian maisteri
Sagulin Anneli kasvatustieteen maisteri
Sankila Teuvo filosofian maisteri
Sarlund Kalle insinööri YAMK
Tervo-Hiltula Peppi filosofian maisteri
Tuomainen Jari tuotantotalouden diplomi-insinööri
Tuuri Marleena kasvatustieteen maisteri
Valtonen Iris agrologi YAMK
Virta Raija yhteisöpedagogi YAMK
Valintatyöryhmä kävi hakijat ja heidän hakemusasiakirjansa läpi MPS:n konsulttien kanssa 9.9.2025. Ensimmäisen kierroksen haastatteluun valittiin 10 hakijaa. Valintatyöryhmän arvioinnin pohjana olivat hakijoiden toimittamat hakemusasiakirjat, rehtorin tehtävän kelpoisuusasetus ja hakuilmoituksessa ilmoitetut tehtävän hoitamisen edellytykset.
Valinnassa painotettiin hakuilmoituksessa mainittuja edellytyksiä:
- laaja-alaista johtamiskokemusta
- kokemusta ylemmän johdon tehtävistä koulutusalalta
- talousosaamista
- strategista- ja muutosjohtamisosaamista
- vahvoja työelämäyhteyksiä ja kykyä rakentaa kumppanuuksia.
Ensimmäisen vaiheen haastatteluun kutsuttiin:
Blom Regina filosofian maisteri
Hagelin Mika kasvatustieteen maisteri
Hirvola Sanna kasvatustieteen maisteri
Karihtala Pauli kasvatustieteen maisteri
Lehtiniemi Soili valtiotieteiden maisteri
Murtomäki Maria kasvatustieteen maisteri
Niska Päivi yhteiskuntatieteiden maisteri
Pulkkinen Pekka filosofian maisteri
Raudasoja Anu kasvatustieteen tohtori
Tuomainen Jari tuotantotalouden diplomi-insinööri
MPS suoritti ensimmäisen kierroksen haastattelut Teamsilla viikoilla
37-38.
Valintatyöryhmä ja MPS valitsivat kokouksessaan 23.9.2025 toisen kierroksen haastatteluihin viisi hakijaa.
Toisen kierroksen haastatteluun kutsuttiin:
Blom Regina filosofian maisteri
Niska Päivi yhteiskuntatieteiden maisteri
Pulkkinen Pekka filosofian maisteri
Raudasoja Anu kasvatustieteen tohtori
Tuomainen Jari tuotantotalouden diplomi-insinööri
Anu Raudasoja ilmoitti vetäytyvänsä hausta.
Valintatyöryhmä haastatteli neljä hakijaa 30.9.2025. Haastatteluiden ja ansiovertailun perusteella valintatyöryhmä päätti lähettää henkilöarviointiin Regina Blomin, Päivi Niskan ja Pekka Pulkkisen. MPS suoritti henkilöarvioinnin viikolla 41.
Hallituksen luottamushenkilöjäsenien yhteinen haastattelutilaisuus järjestettiin 23.10.2025. Haastattelutilaisuuteen hakijoista oli kutsuttu Regina Blom, Päivi Niska ja Pekka Pulkkinen. Tilaisuudessa hakijat esittäytyivät ja esittelivät ennakkotehtävänsä, tämän jälkeen osallistujilla oli mahdollisuus esittää hakijoille kysymyksiä. Ennakkotehtävänä oli valmistella lyhyt (15 min) esitys aiheesta: "Tilanneanalyysi ja ratkaisuehdotukset Luksian vuokratiloissa toteutettavien Luksian toimintojen kannattavuuden varmistamiseksi ". Tilaisuudessa esiteltiin henkilöarvioinnin tuloksia MPS:n toimesta.
Kuntayhtymän hallituksen jäsenillä oli mahdollisuus tutustua rehtorin viran hakijoiden hakemusasiakirjoihin sekä kirjallisiin henkilöarvioinnin tuloksiin haastattelutilaisuudessa 23.10.2025 sekä hallituksen kokouksen yhteydessä 30.10.2025 luentosalissa (yhteyshenkilö henkilöstöpäällikkö Tuija Rekola, tuija.rekola@luksia.fi, puh. 044 335 6088).
Julkisuuslain 24§:n 29 kohdan mukaan asiakirjat, jotka sisältävät tietoja henkilölle suoritetusta psykologisesta testistä tai soveltuvuuskokeesta tai sen tuloksesta ovat salassa pidettäviä. Luottamushenkilöllä on toimielimen jäsenenä oikeus niihin salassa pidettäviin tietoihin, jotka kuuluvat hänen varsinaisten tehtäviensä hoitamiseen ja joita tarvitaan esimerkiksi päätöksenteon perusteena toimielimen käsiteltävänä olevassa asiassa.
Kelpoisten hakijoiden ansiovertailu lähetettiin hallituksen jäsenille 21.10.2025. Virkavaalissa voidaan ottaa huomioon kelpoisuusehdot täyttävät hakijat.
Esitys
Kyj Hallitus päättää:
1. suorittaa rehtorin virkavaalin,
2. rehtorin kokonaispalkasta ja että virkasuhteessa noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa ja valinta on ehdollinen, kunnes valittu henkilö on esittänyt hyväksyttävän selvityksen terveydentilastaan (lääkärin todistus) sekä lain 504/2002 mukaisen rikosrekisteriotteen (alle 6 kuukautta vanha),
3. virkasuhteen aloituspäivämäärästä,
4. valtuuttaa kuntayhtymän johtajan tekemään viranhoitomääräyksen, jossa määritellään rehtorin palvelussuhteen ehdot,
5. matkapuhelinedusta.
Päätös
Liite Rehtorin viran hakuilmoitus
Täytäntöönpano Hakijat, johtoryhmä, henkilöstöhallinto, jäsenkunnat, MPS Career Oy
| Edellinen asia | Seuraava asia | |