RSS-linkki
Kokousasiat:http://luksiad10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://luksiad10.oncloudos.com:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hallitus
Pöytäkirja 18.04.2024/Pykälä 23
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Omistajakuntien ja Luksian välinen yhteistyö työpajatoiminnan osalta
Hallitus 18.04.2024 § 23
18/00.04.02/2024
Valmistelija: rehtori Markku Loiskekoski ja vararehtori Eero Hillman.
Työpajatoimintaa on toteutettu monialaisena tukipalveluna kunnan, kuntayhtymien ja työhallinnon sosiaali-, työllisyys- ja koulutuspalveluille. Nuorisolain lisäksi työpajatoiminnan järjestämisestä ei kuitenkaan ole säädöstä. Toimintaa on toteutettu monikanavaisella rahoituksella, joka on muodostunut kuntien rahoituksesta, valtionavustuksista, muista julkisista rahoituksista ja avustuksista (STEA, ESR) sekä työpajatoiminnan tuote- ja valmennuspalvelujen myyntituloista. Toiminnan sisältö eli työpajavalmennus vahvistaa heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten koulutus- ja työelämävalmiuksia, parannetaan heidän edellytyksiään työllistyä ja kouluttautua ja tuetaan heidän pääsyään koulutukseen ja työhön. Työpajatoiminnan järjestäjinä ovat toimineet kunnat, kuntayhtymät, yhdistykset, säätiöt ja yritykset.
Nuorten työpajatoiminta määritellään nuorisolaissa (1285/2016). Nuorten työpajatoiminnan tehtävänä on valmennuksen avulla parantaa nuoren valmiuksia päästä koulutukseen, suorittaa koulutus loppuun ja päästä avoimille työmarkkinoille tai muuhun tarvitsemaansa palveluun.
Kuntayhtymän näkökulmasta työpaja on oppimisympäristö. Työpajat palvelevat erityisesti niitä nuoria, joille on haasteellista pärjätä tavanomaisissa opiskeluolosuhteissa ja jotka tarvitsevat yksilöllistä tukea. Työpajatoiminta tukee opintoalan löytymistä ja koulutukseen kiinnittymistä, kasvattaa osaamista sekä ehkäisee keskeyttämistä ja tukee opintojen loppuun suorittamista. Valmentautujat voivat kerryttää taitojaan ja osaamistaan tuetun tekemisen kautta. Valmennusjakso tukee valmentautujan yksilöllistä kasvua ja osallisuutta, arjenhallintataitoja sekä opiskelu- ja työelämävalmiuksia.
Työpajatoiminnan opinnollistamisella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka sisältää työpajan oppimisympäristön tunnistamisen, valmentautujalle kertyvän osaamisen tunnistamisen ja osaamisen osoittamisen näytöin. Opinnollistaminen edellyttää työpajan ja koulutuksen järjestäjän tiivistä yhteistyötä.
Arvioidessaan työpajan valtionapukelpoisuutta opetus- ja kulttuuriministeriö tarkistaa, että nuorten työpajalla on riittävä määrä valmentavaa henkilöstöä, jolla on tarkoituksenmukainen valmennusosaaminen.
Yhteistyön tiivistäminen koulutuksen järjestäjien suuntaan ja yhteistyön kehittäminen sekä uusien yhteistyömallien rakentaminen mahdollistavat työpajoille nykyistä laajemmat mahdollisuudet toimia oppilaiden ja opiskelijoiden tukena.
Nuorten pajatoiminnan osalta kuntayhtymä valmistelee toimenpidesuunnitelman, missä Luksia toteuttaa Länsi-Uudenmaan nuorille kohdentuvaa pajatoimintaa. Valmistelussa otetaan huomioon osakaskuntien sitoutuminen yhteiseen pajatoimintaan. Selvitystyössä tarkastellaan myös etsivän nuorisotyön roolia pajatoiminnan kokonaisuudessa. Alustava suunnitelma laaditaan toukokuun loppuun mennessä ja asiaa käsitellään kesäkuun hallituksessa.
Esitys
Kyj Hallitus päättää, että kuntayhtymä valmistelee pajatoiminnan suunnitelman toukokuun 2024 loppuun mennessä. Suunnitelmassa Luksia olisi toteuttamassa Länsi-Uudenmaan nuorille kohdentuvaa pajatoimintaa. Suunnitelmassa otetaan huomioon osakaskuntien sitoutuminen yhteiseen pajatoimintaan.
Päätös Hallitus päätti esityksen mukaisesti.
Täytäntöönpano Johtoryhmä, jäsenkunnat
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |